Nyt on hulinat ohi hetkeksi aikaa! Muailman kappi meni oikein loistavasti, oli aikamoinen härdelli mut enpähän tarvinnut sammutinta tai edes sammutuspeitettä. Suurta tuhoa en saanut aikaseks joten kaikki hyvin. Näin jopa kolme laskua telekusta vaikka olin paikan päällä ja muutaman sadan metrin päästä rinteestä. Sen voi kyllä kertoa että mua ei oo luotu heräämään neljän aikaan aamulla. Yleensä siihen aikaan konttaillaan ja örkkäillään toisiamme ulos baarista. Sportti Pirkko tuli töistä kun mä lähin töihin, joten töihin lähtö toimi läpsystä vaihto menetelmällä oikein hyvin. Ei siinä, jengiä oli kuin pipoa ja ne mieslaskijoiden tiukat trikoot hiveli silmiä. Hahaha. Siel ois pitänyt olla erillinen raati antamassa pisteitä pelkästään niiden perseille. Ja sitten toisiin aiheisiin...

Sunnuntaina vedettiin sitten perinteitä kunnioittaen sunnarit ja jonnin verran vittuilua siitäkin sitten seuras. Nyt kerrankin voin sanoa että ihan hyvä että muutama musta-aukko löytyy illan kulusta, pääasia että hauskaa oli. Mut kisakunto on ollut eräillä ainakin erittäin kova, koska asiaan kuului örkkäilly kesken illan ja sen jälkeen tiskille onkimaan fisuja. Tämä sama toistui muutamaan otteeseen kunnes tuli pilikku.

Kokovartalokuntoutus on sujunut myös hyvin onnistuneesti. Uusia lihaksia on löytynyt ja kohta voikin sitten suunnistaa hiihtoladuille koska sattumalta löysin ne tässä yksi ilta. Ne menee aikalailla tuolla pusikossa mökin takana.

SP: Uusia lihaksia on todellakin löytynyt! Meidän pimuluolan vippivintille on muuttanut ihka oikeasta lihasta ja lihaksista tehty uros... Kyllä, ihan oikeasti ja Ei, likaiset mielikuvitukset nyt heti kuriin. Meistä kumpikaan ei ole vieraillut vippivintillä yhtään sen ahkerammin, kuin ennen kyseisen uroksen ilmestymistä.

Hepsankeikan yölliset hiihtolatujen etsintäretket ovat kieltämättä hieman alkaneet herättämään ihmetystä?! Eikös, juuri hän ollut vähän murtomaahiihtelyä vastaan. Muuten projekti kevätkunnon huippuun saattamisesta edistyy hyvin ja eiköhän niitä latujakin lähdetä pian testailemaan ihan suksien kera.